Joskus kotipihalle saattaa eksyä kettu. Taannoin näin kävi ja vaikka kyseessä olikin selkeä cityrepolainen oli sen näkeminen melkomoinen yllätys. Siinä se otti päivänokosi aurinkoisella rinteellä aidan vieressä. Tosin sen uupunut ilme kertoo, että kettu ei taida aina elää pelkkiä kissanpäiviä, mutta turkista päätellen kettu on elämänsä tikissä!

Palavan leirissä viikonvaidetta elettiin jos ei nyt ketunhäntä kainalossa niin tuli hännän alla, sillä perjantain Raision pienimuotoisen akustisen setin jälkeen päästiin tositoimiin lauantai-illan tupla keikalla. Jos illan aikana on kaksi keikkaa se vaatii myös kahdet pa:t, rummut, vahvistimet, tsekit jne. joten kunnon hässäkkä oli tarjolla.
Ensimmäinen veto alkoi kello 22.00 Syntymähäjyjen porukalle Teuvalla ja sitten 24.00 soikin jo Kauhajoen Mimsbaari. Onneksi keikkapaikat olivat sen verran lähellä toisiaan, että matka heilahti joutuisasti, tekstaria näppäillen;) Onnistuneiden tuuttauksien päätteeksi päivän soittokiintiö oli täytetty ja takki tyhjä. Seuraavan aamun ilme saattoi olla hetken kuin tuolla ketulla, mutta muuten bändi lienee elämänsä tikissä!
Markus


Kiitos loistavasta Teuvan keikasta ! Ekaa kertaa olin, mutten viimestä. Pala syräntäni kuuluu Palavalle tästä lähin. Ootte te.